"Jonah, Joseph ja Ruth ovat mustan äidin ja valkoisen isän lapsia. Ihmisiä, joita 50-luvun keskiluokkainen Amerikka ei halua nähdä. Kun perheen esikoinen, Jonah, avaa suunsa ja laulaa, Amerikka ei voi olla kuuntelematta. Jonahia on siunattu äänellä, joka saisi valtionpäämiehetkin katumaan tekojaan.

Veljensä Josephin säestämänä Jonah valloittaa yksi kerrallaan valkoisen Amerikan linnakkeet, Boylstonin musiikkikoulusta New Yorkin Metropolitan-oopperaan. Mutta värisokeus kestää vain laulun ajan, eivätkä edes Stromin lahjakkaat lapset voi laulaa loputtomiin.

´Laulut joita lauloimme' on sydämenkäypä tarina yhden poikkeuksellisen perheen kohtalosta sodanjälkeisessä Amerikassa. Se on myös kertomus ajan hengestä, musiikin voimasta sekä ihmisyydestä jonka me kaikki jaamme."

Tämän kirjan lukeminen oli taistelua. Väliin halusin lopettaa kesken, mutta aina tarina veti uudelleen mukaansa. Mustan naisen ja valkoisen miehen liitto saa syrjintää molemmilta puolilta, kukaan ei hyväksy sitä. Lintu ja kala voivat rakastua, mutta minne he rakentavat pesän, kirjaa vapaasti lainaten. Vanhemmat uskoivat lastensa kasvavan maailmaan, jossa rodulla ei ole väliä, eri rotuja ei ole.  Musiikilla on vahva ote tässä tarinassa, sen voiman ja kauneuden uskottiin voivan hälventää ennakkoluulot. 

"Jossakin tyhjentyneessä salissa veljeni laulaa yhä."