"Kun Lumi kuulee, ettei hän kuolekaan perinnöllseen sairauteen, kuten on koko aikuisikänsä luullut, hänen on alettava suunnitella tulevaisuuttaan. Säästöt riittävät mukavasti tuleviin hoitoihin, ja hän voi jatkaa työtään vuokratyöfirmassa. Sillä työtä on tehtävä, kaikki riippuu siitä, kuinka hyvin hoitaa työvuoronsa, jotka lähetetään kämmentietokoneelle. Lumi tekee pääasiassa purkutöitä, sillä purkamista riittää aina, kun kaikki rakennetaan uusiksi.

Työt on jaoteltu eri kirjainkoodein ja niiden mukaan jaetaan asuinpaikat. Lumi on sinnitellyt vielä yli-ikäisenäkin mukavassa soluasunnossa, joka on taroitettu C ja D-tason työntekijöille. Määräykset ovat kuitenkin tiukentumassa; asuntoloihin alkaa tulvehtia etelästä yhä halvempia työntekijöitä, joita mahtuu yhden hengen huoneeseen useita. Monet ajautuvat rahapulassaan epäilyttäviin ammatteihin, kuten vuokrakohduiksi tai prostituoiduiksi. Jotkut Lumikin ystävistä jäävät kokonaan ilman työvuoroja, alkavat ajelehtia asuinpaikasta toiseen ja saavat alimman turvallisuusluokituksen. Työtä on paiskittava niin tiukassa tahdissa, että lähes kaikki syövät psyykenlääkkeitä, jotta pysyisivät kunoossa. Silti elämä rakoilee: kaupan kassajonossa saadaan raivokohtauksia ja monsterimaasturit törmäilevät tahallaan toisiinsa ja jalankulkijoihin. Turvallisuusyhteiskunnassa lähimmäinen alkaa olla pahin uhka."

Ei ollenkaan niin synkkä tarina kuin äkkiseltään luulisi. Tosin pelottavia tulevaisuudenvisioita löytyy ja jotain tuttuakin tulee mieleen. Tähänkö ollaan menossa? Kuitenkin Lumi sopeutuu, selviää, osaa iloita elämästään, on inhimillinen. Löytö.