"Vanha Astrid elää pienessä ruotsalaisessa kylässä lähes erakkona, itseensä käpertyneenä. Eräänä ankarana talvipäivänä hän huomaa nuoren naisen kantavan muuttokuormaansa naapuritaloon. Jokin Astridissa liikahtaa.

Veronica, suuren menetyksen kohdannut kirjailija, on tullut kylän hiljaisuuteen viimeistelemään uusinta romaaniaan. Veronika ei tiedä mitä odottaa, kun hänen vanha naapurinsa uskaltautuu ensimmäisen kerran kolkuttamaan hänen ovelleen.

Lettujen ja metsämansikkahillon äärellä naiset löytävät hiljalleen toisistaan odottamattoman sielunkumppanin. Ihmisen, jonka kanssa jakaa kipeät salaisuudet ja kauniit muistot."

En ole koskaan lukenut mitään näin kaunista, runollista, koskettavaa tarinaa ystävyydestä. tai ehkä ylipäänsä mistään. Jos luet vain yhden kirjan vuodessa, lue tämä. Upea. Sanat loppuvat. Kappaleiden alkuun on löydetty upeita runokatkelmia ja ajatuksia.

"Tule, istu viereeni, minä kerron sinulle suruistani,

me vaihdamme salaisuuksia keskenämme." (Edith Södergran)